I JUST WANT TO BE SKINNY

rakas päiväkirja



joo.. se oli perjantai.
korkin availua,hatseja ja muuta mukavaa.
ömm, miten tän nyt sanois, olin ihan sekasin, en ikinä oo ollu niin sekasin.
parin tunnin päästä mun pitiki sit jo lähtee, nimittäin katoin kelloo ja
se näytti että 10 tuntia hautajaisiin.
laahustin ja kaatuilin parin korttelin läpi ennen ku löysin bussipysäkin,
ja yks ihminen ketä en ees kunnol tunne tais sanoo mulle jotain
" hei kato ****a lähteeks 10 sentil"
joo..
miks ihmiset jaksaa levitellä mn yksityisasioita, oikeesti en jaksa.
autolla sitte kaahattii pihalle ja rupesin heti ettii volkkarin hopeet autoo,
ei ollut, ainiin joo...
ensimmäinen asia mitä näin siel huoneessa oli mun rakkaan kummisedän kuva.
se hymyili siinä, se oikeasti vielä hymyili siinä, ei se ikinä antanu kenenkään ottaa siitä kuvia
mutta siinä se hymyili.
sit se iski muhun, se on oikeesti poissa mä en tuu näkee sitä pitkään pitkään aikaan.
en pysty edes kirjoittamaan mitä päässäni liikkuu, ihan kun saisin sydänkohtauksen.
miten tän tunteen kuvailisi, mä en tiedä, jos mietin tätä löydän itseni varmaan
saamassa sydänkohtausta.
kaikki yrittävät peitellä itkuaan, mutta kun pappi sulkee suunsa kaikki niiskuttelee.
meidän perheessä ei puhuta meidän tunteista, ei millään.
"onko se oikeasti poissa äiti?"
"hiljaa nyt"
näin meillä päin.